Ensimmäinen blogiteksti

06.07.2023

Kotisivut on saatu siten valmiiksi, että ne uskaltaa jo julkaista ja KonsultAntin on aika kirjoittaa ensimmäinen blogiteksti. Kerron tässä tekstissä ylimalkaisesti, miksi yritys nimeltään KonsultAntti LKV Oy on perustettu ja miten juuri sinä voit hyödyntää palveluitani. Totean myös aluksi, että tarkoituksenani ei ole tuottaa tieteellistä tekstiä blogikirjoituksiini, vaan päinvastoin kirjoittaa asioita auki mahdollisimman maallikkomaisesti. Blogikirjoitukseni ei siis ole tyyliltään juridista tekstiä, enkä viittaa kirjoituksissani oikeuslähteisiin. 

Aluksi on syytä kertoa muutama seikka itsestäni. Olen 36-vuotias, LKV tutkinnon suorittanut kiinteistönvälittäjä ja Maanmittauslaitoksen määräämä kaupanvahvistaja. Kiinteistönvälittäjänä olen työskennellyt noin 8 vuoden ajan. Opiskelen tällä hetkellä julkisoikeutta tavoitteenani suorittaa HTM-tutkinto pääaineenani siviilioikeus. Perustin KonsultAntti LKV Oy:n 2023 alkuvuodesta tarjotakseni asiakkailleni mahdollisimman laaja-alaista ja juuri heidän tarpeeseen soveltuvaa palvelua. Oikeastaan tarve perustaa osakeyhtiö syntyi liikevaihdon kasvaessa sellaiseksi, että osakeyhtiön perustaminen oli järkevää, olen siis aiemminkin tarjonnut samoja palveluita, joita nyt perustetun yrityksen kautta tarjoan.

KonsultAntti tarjoaa juridisten asiakirjojen laadintaa sekä konsultointia lähinnä kiinteistöoikeuteen ja kiinteistön / asunnon myyntiin ja vuokraukseen, sekä perhe- ja jäämistöoikeudellisiin asioihin liittyen. Tyypillisimpiä asiakkaitani ovat mm. 1) kuolinpesät, jotka tilaavat perukirjojen laatimisen, kuolinpesän varallisuuteen kuuluvan kiinteistön myynnin ja perinnönjakokirjan laatimisen. 2) Asunnon itsemyyjät, jotka tarvitsevat myyntinsä tueksi asuntokaupan ammattilaista vaikkapa asunnon arviointiin tai kuvaukseen ja myynti-ilmoituksen laadintaan tai mikäli ostaja on jo löytynyt, kauppakirjojen laadintaan ja kaupanvahvistukseen liittyen. 3) Asiakkaat, jotka haluavat lahjoittaa, antaa ennakkoperintönä tai testamentata omaisuuttaan ja tilaavat kyseisen asiakirjan laadinnan ja - mikäli tarpeen - arviolausunnon luovutuksen arvon määrittämiseksi ja/tai kaupanvahvistuksen. 

Pyrin siis yhtäältä olemaan asiakkaalle avuksi hyvin kokonaisvaltaisesti ja toisaalta asiakkaan niin halutessa tarjota palvelua vain tiettyyn osa-alueeseen liittyen. Kokonaisvaltainen palvelu on esimerkiksi perunkirjoitus - omaisuuden realisointi - perinnönjako, jolloin läheisten ei surun keskellä tarvitse kuluttaa voimavarojaan edellä mainittuun. Lisäksi kokonaisvaltainen palvelu on tilaajalle edullinen. Esimerkki osakokonaisuuteen liittyvästä palvelusta on vaikkapa kodin myyntiin liittyen: omistaja tietää olevansa myyntitykki ja saavansa kodilleen parhaan mahdollisen kauppahinnan, mutta omistajalta puuttuu hyvä kuvauskalusto ja taito käyttää kalustoa - eikä tuhansian eurojen kalustoa kannata hankkia myyntiä varten. Tällöin olen ilomielin avuksi asunnon kuvaukseen liittyen. Samalla myyjä voi vaihtaa mielipiteitä asuntokaupan ammattilaisen kanssa ja voihan olla, että ostajan löydyttyä tarvetta on kauppakirjojen laadinnalle ja - kiinteistön ollessa kyseessä - kaupanvahvistuksellekin.